Päivän asu

Posti tehty Wanha Blogistania -FB-ryhmän innoittamana. Siellä ennen vuotta 2005 bloggaamisen aloittaneet muistelevat aikoja vuodelta Blogger ja Kivi sekä antavat päivittäisiä blogipostauksen aiheita. Tänään vuorossa "muotiblogi", kuulostaa hauskalta. (via Visa ja Samik.)

Jos suosikkiharrastus on reissaaminen niin yllättäen suurin osa vaatekaapista kertoo matkoista ja paikoista. Ne ovat mukavia ja käytännöllisiä matkamuistoja, jotka kulkevat aina mukana asuinpaikasta tai asunnon koosta riippumatta. Suomesta ostettuja vaatteita minulla on hyvin vähän.

Päässä: Mellow Johnny's Bike Shop lippis Austinista ja Persolin polarisoidut aurinkolasit LA:sta. Molemmat must have -kamaa Los Angelesissa, muuten palaa kalju ja tulee silmätauti. Jos Suomessa uloslähtijän checklist on lompakko-avaimet-känny niin täällä siihen lisätään aurinkolasit. Ne ovat päässä / otsalla joka päivä.

Päällä: Maui Builtin keltainen t-paita, joita saa vain Mauilta. :D Hyvä myyntikikka, liikkeessä pitää kuulemma käydä "aina" kun käy Havaijilla. Kalsarit ovat erittäin kuluneet (lue mukavat) Hanesin puuvillabokserit joissa taitaa olla ripaus polyesteriä mukana. Shortsit Champs Sportsin valko-kelta-mustaa  ruutua, väljät ja yli polven kuten täällä kuuluu tapaan. Vyö valkoinen American Eagle, jossa myös pullonavaaja - teinifeature, joka on onneksi piilossa soljen takana.

Kuva olikin jo valmiiksi FB:ssä.

Jalassa: Sanukin kankaiset flipflopit. Erittäin mukavat, omistan kahdet. Ääni rentouttaa silloin kun meri ei ole kuunteluetäisydellä.

Accessories: Deuterin musta-vihreä reppu jossa aina mukana periamerikkalainen Rubbermaidin vesipullo ja Telluridestä ostettu teräksinen termokahvimuki. Täällä tulee tuotettua ihan uskomaton määrä roskaa vs. Suomi ja yritän vähentää sitä kantamalla mukana omaa vesipulloa, kuppia ja ostoskassia.

Kohta läpsyttelen tästä kahvilasta kauppaan ja hämmennän ostostenpakkaajan ojentamalla hänelle repun. Kuulun todennäköisesti niihin kolmeen ihmiseen 13 miljoonan asukkaan Losissa jotka kantavat ostokset himaan omassa repussaan. Joten pakkaajat ovat oikeasti ihan ihmeissään että miten tää pakataan vs. superohuet muovipussit joihin laitetaan korkeintaan viisi tuotetta per pussi.

Ihan mahtavaa, tästähän tuli ihan tosi-tv/turhajulkkispostaus. XOXOXO vaan kaikille!!1!111!!

Moccamaster tuplaa keittimesi takuuajan - melkein

Ostin Moccamasterin KB40 "sinkkukeittimen"joulukuussa 2005. Just passelin kokoinen ja tekee maineensa veroisesti hyvää kahvia. Ei ehkä keittimien mersu, mutta ehkä Audi tai Bemari: toimii käyttötarkoituksessaan erinomaisesti.

Tänä kesänä (2011) huomasin, että keittimen levyyn oli tullut ruostepilkkuja. Ne sotkivat pannun pohjan. Muistin, että Moccamasterilla on pitkä takuu. Löysin kuitin, jossa takuuksi mainittiin 60 kk. Vaikka takuu oli ummessa, päätin ekomiehenä huollattaa keittimen eli vaihtaa uuden keittolevyn.

Siis etsimään huoltoliikettä Moccamasterin sivuilta. Siellä odottikin iloinen yllätys: takuun voi pidentää kymmeneen vuoteen!

Koska olen epäluuloinen ihminen, soitin Moccamasterin asiakaspalveluun ja kysyin, että koskeeko tämä myös vanhoja keittimiä. Koskee myös vanhoja, Huoltoliike Berghäll hoitaa. Rekisteröin keittimen verkkopalvelussa ja sain muutaman päivän kuluttua kuittauksen.

Soitin huoltoliikkeeseen ja kerroin keittimen mallin, huolto lupasi soittaa kun sopiva osa on huollossa. Yllätyksekseni he myös soittivat takaisin noin kuukauden päästä ja lupasivat huoltaa keittimen päivässä. Vau! Tässä vaiheessa Moccamaster-brandi oli mielestäni hintansa veroinen.

Otin aamupäiväksi auton CityCarClubilta ja ajelin Munkkiniemeen Huoltoliike Berghälliin. Maksuton takuuhuolto oli ehdottomasti 30 euron autovuokran arvoinen!

Ensin paikalle tuli Huoltoliike Berghallin juniorihenkilökunta, joka sanoi heti "ei takuun pidennys koske kuin uusia keittimiä". Sitten ohi käveli myös seniori, joka (katsomatta lainkaan minuun) tuhahti "joo ei tää koske kun uusia". Sen jälkeen molemmat kävelivät takaisin johonkin takahuoneen uumeniiin röökille.

Soitin Moccamasterille ja kysyin asiaa uudelleen. Kerroin myös, että nettisivuilla ja saamassani rekisteröintimeilissä annettiin ymmärtää homman olevan ok. Asiakaspalvelija ei luonnollisesti tiennyt, mitä heidän nettisivuillaan tai rekisteröintimeilissä lukee. Siitä huolimatta minä olin ymmärtänyt homman väärin.

Tässä vaiheessa tunsin itseni luonnollisesti ääliöksi. Kuka idiootti ottaa aamupäivän vapaaksi ja ajaa laina-autolla toiselle puolelle kaupunkia ilmaisen huollon toivossa? Olisi pitänyt vaan tilata Verkkokaupasta uus keitin kotiovelle ja laittaa vanha roskiin. Huoltomiehetkin olivat käyttäyneet sen verran tylysti, että heille huollosta maksaminen ei enää tuntunut hyvältä idealta.

Vinkkejä hyvistä, muista kuin Moccamaster-merkkisistä kahvinkeittimistä otetaan vastaan. :D

Toka triathlon

Kävin työvuoden päätteeksi kisaamassa triathlonin San Dimaksessa, Bonelli Parkissa lauantaina 14.5.2011. Komeasta Los Angeles Championship Series -nimestä huolimatta kyseessä oli ihan rento tapahtuma. Matkojen pituudet eivät ihan täyttäneet olympiamatkaa: kilsa uintia, 26.4 km fillaria ja 8 kilsaa juoksua. Eli pikemminkin sprintti.

Tämä reissu meni oppirahoja maksellessa, erityisesti uinnissa ja fillaroinnissa. :D Positiivisena oppina oli se, että syöminen/juominen onnistui paremmin. En romahtanut (amerikkalaisittain "bonked") vaan maaliviivalla oli hyvä olo ja tuntui että olisin voinut juosta pidempäänkin. Pistän näitä kisaraportteja muistiin siltä varalta, että tästä kirjoittaisi joskus vaikka jutun. :)

Herätys 5:30, aamiaiseksi bran flakeseja, banskua, pähkinöitä, latte ja maitoa.

Kisapaikalla 7:00 (tunnin ajo), 7:45 yksi energiageeli (kofeiinia ja 100 kcal, Mirinda Carfraen oppien mukaan :D ), startti 8:10.

Uinti 1km 22:04. Koska kyseessä oli epämääräisen mittainen triathlon-kisa (ei vertailukelpoista aikaa 1/4 matkoille), päätin että nyt on hyvä kokeilla ns. pesukonetta eli mennä siinä pääjoukossa veteen. Virhe. Tuli monoa kylkeen, kättä päähän (lujaa!) ja useampi yritti uida ylitse. Hätäännyin vähän ja aloin uida pää pinnalla, joka on tosi raskasta. Varsinkin, jos ei ikinä ui moisella tavalla. Piti uida sivuun hetkeksi, pitää valvojan paddle boardista kiinni tovi ja jatkaa. Hengitys tasaantui vasta kääntöpaikalla, ja viimeiset 500 metriä uin sitten omaan tahtiin, vuorohengityksellä etc. Vaikka kokemus oli aika kamala, se oli opettavainen: pitää omaksua useampi uintityyli ja -tahti, jotka on tuttuja ja joita voi vaihdella sitten ruuhkan mukaan. Olin tästä lukenutkin triathlon-lehdistä, mutta en oikein ollut ymmärtänyt miksi. Nyt ymmärrän. Oikeastihan mulla ei ollut mitään hätää, märkäpuku kelluttaa ja uin silti ihan ok:sti ton lopun. Vähän nolotti toi hätäily.

Fillari 13km, ehkä 35 min ajoa. Vaihto sujui ilman ongelmia ajassa 2:11. Fillarireitin olin käynyt ajamassa etukäteen ja tykkäsin siitä, just sopivia mäkiä. Aluksi noustaan ja sitten on ihan uskomaton (ja ihanan pitkä) mäki, jossa vauhti nousee 60-70 km/h paikkeille. Menin ohi aika monesta, koska massa + aerodynamiikka = win. :D Sitten osui rengas terävään pikkukiveen ja heti ajattelin, että nyt meni rengas. No, se alkoi onneksi tyhjetä vasta seuraavassa ylämäessä eikä mennyt lätyksi siinä vauhdissa.

Tossa mun käytetyssä pyörässä tuli vaihtorengas ja käsipumppu mukana, sen lisäksi olin ostanut CO2-tuubin jolla saa renkaan kunnolla täyteen vs. pieni käsipumppu. Eläköön teknologia! Paitsi että en ollut käyttänyt juuri tämän pyörän kamoja, edellisen fillarin renkaita vaihdoin pariinkin otteeseen. Rengas irti, vanteen ja ulkorenkaan huolellinen tarkistus piikkien tms. varalta, uusi sisärengas tilalle ja laittamaan ekaksi vähän ilmaa pumpulla. Pian kävi ilmi, että käsipumpun suulake oli asennossa "auton rengas". Siihen löytyi tarvittava osa satulapussista muutaman minuutin epätoivoisen ähertämisen jälkeen. Sirten CO2-systeemiä testaamaan, ja tietysti onnistuin tyhjentämään patruunan niin, että renkaaseen ei mennyt juurikaan ilmaa. Win.

Onneksi triathlonistit on cooleja ja koko ajan joku ajoi ohi ja kysyi "onko sulla kaikki mitä tarvit". Nyt ei ollut ja sanoin seuraavalle kysyjälle että CO2 puuttuu. Kaveri heitti tuubin saman tien ja jatkoin paikkaamista. Nyt ilma meni renkaaseen asti, mutta valitettavasti ilmavirrasta aiheutuva sihinä jatkui myös sen jälkeen, kun CO2-tuubista loppui paine. Se tuli jostain renkaasta. Vararenkaassa oli reikä! Ei yllätys, kun ajattelee että se oli varmaan vuosia vanha ja ollut mutkalla satulalaukussa koko ajan. Samalla selvisi se, miksi rengas ei täyttynyt käsipumpulla ollenkaan. :D

Tässä vaiheessa lähdin taluttamaan pyörää ylämäkeen kohti lähtöpaikkaa. Fillarireitillä ajettiin kaksi kierrosta, olin ekalla kierroksella noin pari kilsaa lähtö/maalipaikasta. Sain huimasti sympatiapisteitä, mutta tässä vaiheessa kisa oli osaltani ohi. Kävelin vaihtopaikalle, palautin ajanottochipin, otin kamat ja nakkasin ne autoon. Pänni kohtuullisesti. Olin odottanut juoksua, koska viimeksi se oli ollut niin vaikeaa ja olisin halunnut todeta kunnon nousseen.

Juoksu 43:59. Nakkasin energiageelin poskeen, pistin lenkkarit jalkaan, GPS:n paidan taskuun ja lähdin juoksupolulle tekemään triathlonin "epävirallisesti" loppuun. 8 kilsan lenkki kiersi järven, meni välillä poluilla, puron yli ja oli mukavasti mäkiä. Kulki erinomaisesti, otin välillä vesipisteistä suullisen verran vettä ja ohittelin hitaampia. Nopein kilsa oli 4:51 ja keskinopeus 5:29 per kilsa. iPod Shufflesta tuli "tempobiisejä", jotka auttoivat pitämään askeleen lyhyenä ja sitä myötä kevyenä & ryhdin hyvänä. Vikalla maililla vähän kiihdyttelin ja maaliin tullessa tuntui siltä, että olisi vielä jaksanut lisääkin. Aivan erinomainen juoksu meikeläisen mittapuulla. Heitettiin läppää parin juoksijan kanssa matkalla ja lopussa tuli vielä loppukirikisa, jossa yksi juoksija pääsi hiipimään ohi (hiton iPod!) High-fivet siihen sitten ja yleisöllä oli hauskaa köntysten kisatessa. :D

Maalissa oli tarjolla vettä, appelsiiniä, banskua sekä hillo- ja maapähkinävoileipiä. Lisäksi jotain supertieteellistä energiajuomaa, jossa ei ollut energiaa (25 kcal) eikä piristeitä. Joskus vähän ihmetyttää noi juomat ja niiden mainospuheet. :D Otin hetken "active release" -hierontaa, joka sattui krampanneeseen pohkeeseen aivan järjettömän paljon (huusin ja porukalla oli hauskaa). Kävin järvessä uimassa, pistin puhtaat kuteet päälle ja ajoin kaverin luo Pasadenaan, jossa vedettiin hillitön lounasbuffa Continental Burgerissa.

Loppujen lopuksi hyvä kisa. Kunto tuli mitattua, vaikka fillaroinnista jäikin puolet ajamatta. Nyt pidän vähän taukoa kestävyysurheilusta ja keskityn venyttelemään & lihaskunnon parantamiseen. Jos joku haluaa kokeilla kesällä Suomessa triathlonia, lähden mielelläni seuraksi!

Kuukausi jäljellä USC:tä

Mailat esiin! Kesä tulee!

Talvi USC:ssä on takana ja pestiä on kuukausi jäljellä. On aika tehdä listaa siitä, mitä haluan tehdä jatkossa.

• Työskennellä ryhmässä, en yksin. Yhteisiä päämääriä kohti, ei kilpaillen.
• Työskennellä vertaisteni tai itseäni fiksumpien kanssa, en opettajana.
• Pienessä ja itsenäisessä yrityksessä / yksikössä.
• Poikkitieteellisessä porukassa. Pelkkien toimittajien seura ei tee hyvää. Sekoitus nörttejä, bisnesmiehiä ja sisällöntuottajia toimii hyvin. Pari kertaa HS.fi:ssä pääsi juuri tähän tilaan: työ oli uskomattoman kivaa ja tulokset aivan poskettoman hyviä. Ryhmäflow on addiktoiva olotila.
• Asioiden tutkiminen on kivaa vain silloin, kun tutkimusta pääse soveltamaan käytäntöön. Muuten päätyy besserwisseriksi.
• On paljon mukavampaa puhua asioista, joita on tehnyt kuin asioista, joita on tutkinut.
• Viettää vastaisuudessakin pimeimmät kuukaudet poissa Suomesta. Sekä golf-, vapaalasku-, sukellus- että espanjan taidot kaipaavat ainakin kohennusta.

Iloinen äänestäjä!

Eli vaikka tätä tutkijan hommaa tunnutaan tyrkyttävän minulle kultalautasella, minussa tuntuu asuvan silti tekijä, ei opettaja tai tutkija. Mutta katsotaan nyt vielä, miten tämä tutkimisen voisi yhdistää järkevällä tavalla käytäntöön. Kesäkuun alusta siirryn näillä näkymin Tampereen yliopiston tutkijapestille vuodeksi, jossa vien Sustainable Business Models in Journalism -tutkimushankkeen loppuun. Ilmeisesti tulen myös kesäkuussa Suomeen ja palaan joskus syksyllä tänne talvea pakoon. Välissä käyn ainakin opettamassa Tanskassa ja hengailemassa Berliinissä sen toisen kaljun Sanomien rintamakarkurin kanssa. :)

Mutta pätkätyöläis-yrittäjän arkihan on epävakaata, katsotaan nyt mihin tässä on vuoden päästä päädytty. En kumminkaan valita, tämä oli oma valinta. :D

Eka triathlon

Aamulla kisapaikalla.

Viime viikonloppuna tuli kisattua eka triathlon, Desert International Distance Triathlon, autiomaassa Palm Springsin lähellä. Osallistujia n. 739. Kirjaan tähän vähän kokemuksia muistiin. Kisareitti oli osilta vähän lyhyempi kuin oikea olympimatka/neljännestriathlon ja aivan tasainen. Joten erinomainen aloittelijoille! (Treeniohjelma, josta tein vikat 9 viikkoa täysillä, reipas kävely korvasi pidemmät juoksut koska nilkka vähän sökö.)

Lauantaina saavuttiin kisakaveri Ashleyn kanssa autiomaahan vuokra-Kia-citymaasturilla, reput täytettynä pakkauslistan mukaan. Mustangin kone alkoi lyödä kirjaimellisesti liekkiä edellisenä päivänä, onneksi vakuutus korvasi autovuokran korjauksen ajaksi... Kisahotellissa ilmoittautuminen, saatiin t-paidat, uimalakki jonka väri määräytyy lähtöryhmän mukaan, numerolaput kypärään, pyörään ja paitaan sekä nilkkaan laitettava ajanottochippi. Mun lähtöryhmä on yli 200lbs / 91kg eli viimeisenä. Sitten mentiin aloittelijoiden opastukseen, joka oli tosi hyödyllinen. Joku 50+ nainen joka oli vetäny 26 täyttä Ironman-matkaa piti sen. Kaikki ihmiset näytti nelivitosilta, ryhdikkäiltä kuntoilijoilta - iästä riippumatta. Ilmeisesti uinnin ansiosta ns. maratonryhtejä ei näkynyt. Juotiin aika paljon muuten vettä koko päivän aikana notta varastot on täynnä kisapäivänä.

Sitten kokeiltiin uintia kisajärvessä. Märkäpuku tuntui hyvältä ja olo on mahtava ja voimakas. Teki mieli uida enemmänkin, mutta lilluttiin vedessä 10 minuuttia ja hehkuteltiin huomista. Sitten hotellille, joka oli Best Western 25 min ajomatkan päässä kisa-alueesta. Syötiin meksikolaiset safkat, haettiin aamupalaa kaupasta, huollettiin välineet ja mentiin muiden hotellissa olleiden triathlonistien kaa istumaan isoon porealtaaseen ja odottelemaan nukkumattia. Hotelli on rautatien vieressä ja naapurihuoneessa harrastetaan aamuyöllä äänekästä seksiä, joten nukkumisesta ei tuntunut tulevan mitään. Joka on mulle todella harvinainen kokemus. Vaikea sanoa miten paljon nukuin, koska pidin pään tyynyssä enkä vilkuillut kelloa. Siitä olisi stressaantunut vaan lisää :D

Kaikki valmiina!

Sunnuntaina 530 ylös, aamiainen naamaan, triathlon-shortsit ja -paita päälle + lämmittelykamat ja kohti kisa-aluetta. 6:15 täysi tohina päällä kisa-alueella, eka startti 7:30. Edellisen päivän prepissä sanottiin, että liian aikaisin ei voi saapua. Oman puomin etsintä, kisakamojen erittäin huolellinen asettelu pyyhkeelle, vessajonotus ja juttelua kanssakisaajien kanssa. Rasvaa jalkoväliin, kaulan ympärille ja kainaloiden alle hiertymiä estämään. Liukastetta ranteisiin ja nilkkoihin, jotta märkkäri lähtee päältä liukkasti. Märkäpuku päälle ja käyn vielä kerran mielessä läpi molemmat vaihdot: mitä pois, mitä päälle.

Vieruskaveri kertoo, että ekassa triathlonissa hän unohti märkäpuvun päälle ja huomasi sen vasta kun alkoi hypätä pyörän päälle, 50m pukeutumispaikasta. Heh :D

Valmiina lähtöön!

Uinti 1207m (3/4 mile) - aika 26:14, rank 393. Minuuttia ennen lähtöä (7:54) keskityn vaan hengittämään rauhallisesti. Ekassa triathlonissa aika moni kuulemma hyperventiloi alussa kun jännittää, pitää uida ja tulee monoa naamaan ja kättä reisille... Odottelin varmaan 300m että missä ne kuuluisat iskut ja potkut on. Ei kuulunu joten uin rauhassa ja hieman mutkitellen maaliin. Märkäpuku kellutti loistavasti! Vähän meni nenä tukkoon, vesi oli kuitenka aika kylmää. Jäi parannettavaa sekä mutkittelun että varovaisuuden takia, uintitekniikkatunnit on todella auttanut. Keskityin rentoihin käsiin, heittämään ne pään yli ja vuorohengitys sujui kuin altaassa. Huippua! (Nopein uimari oli 45-vuotias mies, 16:41)

Eka vaihto (T1 aika 2:16). Kesti reilut pari minuuttia: uin ohjeen mukaan niin loppuun että käsi otti pohjaan, juoksu ylös järvestä, märkäpuku pois, alla nopeasti kuivuvat triahtlonvermeet, päähän kypärä ja jalkaa fillarikengät. Pelkässä triathlonpuvussakin voi uida jos on tarpeeksi lämmin. Puku lähti päältä kuin rasvattu ja ohitin aika monta kaveria järvestä fillarille. Hell yeah! (Voittajalla meni 58 sekuntia.)

Fillarointi 38.62 km (24 miles) - aika 01:15:14, rank 479. Keskinopeus piirun verran yli 30 km/h. Triathlonissa ei suvaita "peesaamista" eli toisen takana ajamista, joka on normaalien fillarikisojen hupi. Reitti on tasaista ja suoraa tietä. Ajoin mielestäni kohtuukovaa, mutta kyllä ne aerobarit oli aika pop, meni muutama kaveri melkosta kyytiä ohi levyrenkailla, triathlon-pyörät vonkuu kuin rekat :D . Ostoslistalle siis aerobarit ja joskus semmonen ubercool kypärä! Triathlonhousut kuivuvat nopeeati ja ei hankaumia, hurrah for bodyglide! Paidassa on taskut selässä, jossa pari energiageeliä, syön toisen, ei hyvää. Ne pistettiin sinne jo edellisiltana hotellissa, selviävät hyvin uinnista märkkärin alla. Olisi pitäny juoda koko lantrattu appelsiinimehujuomapullo, mutta olin liian täpinöissäni. Juttelin loppumatkasta yhden toisen fillaristin kanssa kun vähän väsytti ja sitä toista myös. Sitten taas jaksoi, keskityin aina rentouttamaan kädet kyynärpäistä (matala ajoasento) ja jalkojen pyöritykseen vs. polkemiseen kun meinas tulla väsy. Hienosti autto nämäkin Triathlon Labin pyörämekaanikon vinkit, aika mielikuvameininkiä tää urheilu! (Nopeimmat ajo yli 40 km/h tuntivauhtia, 57:03.)

Toka vaihto (T2 aika 3:19). Väsytti vähän ja en sitten kiirehtiny lenkkareiden ja sukkien laitossa. Aurinkolasit, lippis, juoksunumerovyö ja iPod Shuffle kans. Pikku haukku energiapatukkaa, vettä ja juoksemaan. Ehkä vois semmosiin pikakengännauhoihin investoida. (Koko kisan voittaja oli taas nopein tässäkin vaihdossa, 42 sekuntia!)

Juoksu 9.66 km (6 mile) - aika 58:34, rank 584. Ekat pari kilsaa oli jalat jumissa fillaroinnin jälkeen. Piti vaan liikutella jalkoja ja keskittyä etenemään, rentous tulee ajallaan ja sitten saattoi kiihdyttää. Vikat viis juoksen sinnillä, tässä vaiheessa tulee mieleen että se appelsiinmehulantrinki olis kannattanut juoda fillaroidessa... Mihinkään ei satu mutta energiajuoma on loppu vikalla vitosella, just kun olis tarvinnu pienet sokerihumalat. V*tuttaa, vikalla juomapisteellä oli kupitkin finito ja kaatoivat astiasta suoraan suuhin / kämmeniin. Ja ollaan siis autiomaassa, jossa aurinko on kuuma ilman +25'C lämpöäkin. Ihmeen lujaa menin silti vaikka joka solu huusi STOP vikan puol tuntia. Päätin että pysähdyn vaan jos kirjaimellisesti kaadun maahan väsymyksestä: kolmen kuukauden treeniä, matkaa autiomaahan ja kisaan/hotelliin käytettyä rahaa ei hukata kävelyyn!

Juoksua tuli treenattua vähiten (nilkan takia) ja se kyllä tuntu! Onneksi 90% reitistä saattoi juosta soralla/hiekalla, tosin matka vähän piteni mutta ei ratkaisevasti. Taas keskityin väsyessä käsiin: ne on rennot vivut jotka vetää eteenpäin ja pitää keskivartalon tanassa. Ja askel pysyi lyhyenä & vartalon alla, ei mitään raskasta harppomista. (Nopein oli 44-vuotias nainen, 29:29! Joka tosin hävisi mulle minuutilla, koska ilmeisesti fillaroi kolmipyöräisellä.)

Maali, 2:47:37, rank 481/698 kaikissa ja 357/465 miehissä. Olin tosi loppu ja todennäköisesti olisin kaatunut pienestäkin tönäisystä. Voitin kuitenkin muutamalla sekunnilla muutaman muun raskassarjalaisen, joka tuntu hyvältä. Ne otti loppukirin, minä en siihen pystynyt. Maalissa sai mitalin vettä, mandariineja, suolatikkuja, keksejä etc. purtavaa.

Eka mitsku sitten ala-asteen!

Ihmeteltiin palkintojenjako, jossa tulokset tuntuivat parantuvat iän myötä, ei päinvastoin. Ja miten fittejä ja hyvännäköisiä sekä naiset että miehet on. Esim. ryhmän "70-74 vuotiaat miehet" neljä osanottajaa olivat nopeampia kuin minä. Ja alle viisikymppiset meni alle kahden tunnin. Born to Run -kirjassa pohdittiin tätä hyvin: kestävyysominaisuudet kun ei huonone iän myötä samaan tapaan kuin voimaominaisuudet. Jos ihmisille ei sanota, että olet liian "vanha" urheilemaan, papat juoksee maratoneja.

Kotiin palatessa juotiin taas hurjat määrät vettä ja pysähdyttiin Palm Springsissä isoille purilaisille. Kotona söin vielä ison pastan, patongin ja tummaa suklaata. Silti oli maanantaina aamulla kova nälkä. :D

Seuraavaksi olisi tarkoitus parannella tuota juoksua. Nilkka kesti hyvin, nyt pitää vaan malttaa lisätä mailimäärää tosi maltillisesti ja jatkaa terveellistä syömistä. 5-6 kertaa viikossa treenaaminen on sikäli hauskaa, että ei voi syödä raskaasti koska sitten ei treenit suju. Mukava kierre. Tavoitteena voisi olla 2:30 alitus ensi vuonna, joka hoitunee vähentämällä painoa edelleen: pelkästään 10km juoksussa aika paranee 4 minuuttia kun laihtuu 10kg. Ja molemmista vaihdoista lähtee helposti minuutti, nörtti minussa haluaa hioa prosessin täydelliseksi! ;)

Nyt alan tsekkailla parit 10 kilsan juoksukisat ja toisen triathlonin ennen Suomeen paluuta. Pysyy motivaatio ylhäällä ja välineet käytössä.

Suomessa sairastuneet matkailijat kertovat tarinansa

Matkustin jouluna 2010 Suomeen tapaamaan sukulaisia.

Suomessa on talvella runsaasti liikkeellä erilaisia flunssa- ja mahapöpöjä, koska ihmiset matkustavat runsaasti loman aikana ja syövät epäterveellisesti. Lisäksi on kylmää ja lähes jatkuvasti pimeää. Se laskee vastustuskykyä ja altistaa lähes puolet suomalaisista masennukselle. Tartuntoja lisää myös se seikka, että Suomessa lapsia pidetään tarhoissa, koska molemmat vanhemmat käyvät töissä. Päätin kuitenkin jättää nämä varoitukset huomiotta kun matkustin lomalle.

Pari viikkoa meni mukavasti enkä kärsinyt vatsaoireista vaikka söin runsaasti raakaa, kypsemätöntä kalaa sekä päiväkausia sitten valmistettua lihaa, jota syötiin kylmänä. Myöskään erilaiset porkkanasta, perunasta, lantusta tai maksasta valmistetut soseet eivät aiheuttaneet oireita, vaikka niitä lämmitettiin uudelleen päiväkausien ajan.

Vatsatauti iski vasta kun vietin Uutta Vuotta useamman lapsiperheen kanssa keskellä suomalaista maaseutua. Vessassa piti käydä useita kertoja, ja osa seurueesta myös oksenteli. Itse tyydyin onneksi vain  röyhtäilemään niin äänekkäästi, että samassa talossa olleet lapset leikkivät kuulemma edelleen Amerikan-Pekka röyhtäilee -leikkiä. Kaikki sairastuneet toivoivat olevansa mieluummin suomalaisittain krapulassa, mutta valitettavasti kyseessä oli oikea, arktinen vatsapöpö.

Lento takaisin Los Angelesiin oli aika kamala kokemus. Tauti oli vienyt voimat kokonaan ja ilmavaivat olivat edelleen melkoisia. Onneksi sain käytäväpaikan läheltä vessaa. Lentokenttätaksissa takaisin kotiin aloin voida uudelleen huonosti, mutta se meni ohi päästyäni omaan sänkyyn.

Suomi oli jännittävä matkakohde, mutta siellä talvella riehuvien tautien takia kannattaa suunnitella matkaa ehkä mieluummin kesäksi.

Tämä blogiposti on HS.fi:n jutun Maailmalla sairastuneet suomalaiset kertovat tarinansa innoittama ja on tarkoitettu tekemään pilaa kaikista "ulkomailla sairastuu" -jutuista.