Diskuteeraamattomuuden jalo taito

Kotona turhaudun usein siihen, että ihmiset eivät sano, mitä ajattelevat. Sekä palavereissa että yksityiselämässä tuhistaan paikallaan ja tullaan sitten kolmen kuukauden päästä kertomaan, että "kyllä mulla oli jo silloin mielessä, mutta en kehdannut sanoa". Lopputuloksena on liirumlaarumia, johon kukaan ei ole tyytyväinen tai josta ei voi olla aidosti ylpeä. Tai riita, koska kukaan ei ole oikein oppinut keskustelemaan tai väittelemään kuten aikuinen (mm. allekirjoittanut).

Amerikan ihmemaassa tätä ongelmaa ei ole. Eilen bisnestunnilla oli Make It Work -firman perustaja ensin luennoimassa ja sitten kuuntelemassa opiskelijoiden esitystä siitä, mihin suuntaan hänen firmaansa pitäisi kehittää. Opiskelijat saivat niin tiukkaa ja perusteltua palautetta, että jopa suurisuisella suomalaisella kävi heitä sääliksi. Mutta kukaan opiskelijoista ei häkeltynyt tai loukkaantunut, päinvastoin. Tuntui, että tiukka kritiikki sai heidät perustelemaan ideansa vielä paremmin.

Yhteen bisnestuntiin tiivistyi kyllä kaikki muukin, josta pidän amerikkalaisessa kulttuurissa. Kehitysideoita esittäneessä ryhmässä oli kiinalaisen, hispaanin ja japanilaisen näköiset opiskelijat. Jokaisella oli oma hauska puhetyyli ja pieni aksentti, vaikka kaikki olivat ihan aitoja amerikkalaisia. Laajennussuunnitelmia pohdittaessa yhdeksi ongelmaksi koettiin se, mitä viedä Etelä-Kalifornian laid-back firmakulttuuri itärannikolle. ”Flipflopit ja shortsit ovat ok täällä, mutta ei itärannikon pukujen joukossa,” pohti ryhmän losangelesilainen jäsen huolissaan. ”Siitä tulee teille ongelma.” Conversen tennareihin ja farkkuihin pukeutunut toimari oli samaa mieltä.

Tätä seuratessa on ollut helpompaa tajuta, mistä johtuu amerikkalaisten upea ja mutkaton tapa tappaa huonot ideat. Täkäläisen ajatustavan mukaan huonot ideat ovat ihan ok. Menestyjän erottaa se, joka osaa ajoissa lopettaa huonoon ideaan panostamisen ja siirtyä eteenpäin. Kaikilla on siis lupa mokata, olla typerä ja sanoa tyhmätkin ideat ääneen. Vaikka tämä onkin välillä rasittavaa – erityisesti luokkakeskustelussa – se on tuntuisi oleva koko amerikkalaisen bisneskulttuurin ydin: Feel free to fail. But do it quickly. :)

(Ja kyllä, täällä on paljon paskaakin. Mutta minä olen poimimassa mansikat kakusta.)