Yes I can!

Tutkija Pekkala selittää.

Työ on alkanut vähitellen asettua uomiinsa täällä USC:ssä. Pidin esimmäisen esitelmäni koulun pomon lounastapaamisessa. Paikalle tulleiden kavereiden mukaan meni kuulemma hyvin. Onnistuin jopa naurattamaan yleisöä muutamassa kohtaa. Eikä kyse ollut tahattomasta komiikasta. Tosin valmistauduin 10 minuutin esitelmään päivän, kirjoitin koko homman etukäteen paperille ja treenasin sen kolmeen kertaan kotona. Kun treenaa enempi niin tuuri paranee. :D Ja olen nähnyt kun ammattimaiset esiintyjät tekevät samaa kouluttajan johdolla, joten mikseipä amatöörikin voisi kokeilla samoja metodeja.

Myös eka pieni artikkelini on julkaistu yhdessä koulun nettijulkaisuista. Se oli pienoinen hitti Twitterissä, päästen mm. Jay Rosenin ja Jim McMillanin suosittelulistalle. Perjantaina menen opettamaan ekan kerran - samaa kurssia jolla olin itse viime vuonna. Pitää neuvoa miten Word Press -alustalla voi tehdä helposti automaattisen kartan, joka näyttä vaikkapa naapurustossa tehdyt rikokset tai tietyöt. Ja olen aloittanut journalismin liiketoimintamallien tutkimisen haastattelemalla paria pienyrittäjää, jotka tienaavat omalla blogillaan paremmin kuin koskaan "ison median" toimittajana ollessa. Jeesaan myös muutamaa koulun sivustoa (Alhambra Source, South LA Report ja Reporting on Health) hankkimaan lisää kävijöitä. Maanantaina tapaan pomoni, jolle esittelen aikatauluni tämän pestin loppuun eli toukokuuhun 2011. Toivottavasti teen hyvän vaikutuksen ja minulle tarjotaan jatkoa, olen nauttinut olostani täällä aika tavalla.

Myös penkkiurheilua tulee harrastettua.

Muu elämä on mennyt täällä beachilla asuessa aika urheilupainotteiseksi. Viikonlopun suurimmat suunnitelmat liittyvät baarien ja keikkojen sijaan urheiluun: kävisikö pitkällä fillarilenkillä vai salilla ja joogassa. Vai uimassa vai lenkillä jossain puistossa jonkun kaverin kanssa. Tuttujen mielestä minulla on vakavia oireita beach personality -sairaudesta. Se tarkoittaa semmoista vähän liikaa "fitnessistä" innostunutta ihmistä. Mutta hei kamoon: täällä on ollut ihan täydelliset kelit, joten miksi ihmeessä mieli ei tekisi ulkoilla ja urheilla. Ei tarvi pelätä vilustumista, liukastumista tai lenkkikamojen sopivuutta keliin.

Urheilun lisäksi hyvästä fiiliksestä pitää kiittää myös kaikkia tutkijakavereita, jotka neuvoivat keskittymään aluksi pelkästään oman tutkimusaiheen kirkastamiseen. Tätä neuvoa jaettiin myös uusien työntekijöiden infotilaisuuksissa. Nyt kun oma homma on aika selvillä, on ollut pari viikkoa vihdoin semmonen "I can do this" olo ja "don't screw this up" alkaa vähitellen väistyä. Huippua.

Tosin täkäläisessä työyhteisössä tuntuu aina siltä, että tekee liian vähän tai jotenkin hitaasti verrattuna muihin. Kaikilla tuntuu olevan miljoona rautaa tulessa ja hommat hoidossa. Tähän löysin lääkkeen käymällä läpi muutaman tutkijan viime vuoden blogit  tai tutkimustulokset. Niistä kävi hyvin ilmi, että työn tulokset eivät korreloineet lainkaan kaiken hösöttämisen kanssa. Pystyn varmasti vähintään samaan hieman pienemmälläkin riehumisella. Pitää vaan keskittyä omiin vahvuuksiin eikä yrittää muuttua amerikkalaiseksi.

Jos työnantajani olisi halunnut tähän hommaan jenkin, he olisivat todennäköisesti palkanneet sellaisen. Joten no worries, mate!

Perusmaisema mun takapihalta, Redondo Pier.