Huh huh mikä syksy

Istuskelen Redondo Beachin kirjastossa työskentelemässä viimeistä päivää tällä lukukaudella ja ulkona sataa. Tulin tänne kävelemällä, vedenpitävissä kengissä ja sateenvarjon kanssa. Olin aika harvinainen näky täällä: kun sataa, pysytään sisällä ja käyttäydytään kuin ulkona olisi kaksi metriä lunta ja -40'C :D

Syksy on ollut ihan uskomattoman rankka kahdesta syystä: Ilman toimistoa menetät työyhteisön. Ja jos tavoitteet ovat täysin epärealistiset, voi menettää myös itseluottamuksen.

En voinut kuvitellakaan, että työskentely ilman jonkun muun asettamia deadlineja, omaa työpistettä ja sen mukana tulevaa työyhteisöä voisi olla näin vaativaa. Ei ketään, jolta kysyä "onks tää nyt ihan tyhmä idea". Tai lähteä kimpassa lounaalle tai kahville. Tai vaan istua jossain kokoushuoneessa, jauhaa jaskaa ja haukkua pomoja.

Olen siis täysin sosiaalinen eläin. Poista minut työyhteisöstä ja alkaa vetää suupielet alaspäin. Hesarin kaltaisessa paikassa tämän otti niin itsestäänselvyytenä. Jos joku päivä ei miellyttänyt työkavereiden naamat, riitti soitto alakerroksiin muissa lehdissä työskenteleville tutuille. Tai jollekin keskustassa työskentelevälle kaverille. Mutta aina oli joku jonka kanssa jutella, ideoida ja antaa ajatuksen virrata. Seuraava video kertoo aika hyvin miksi vuorovaikutus on aika tärkeää, jos tavoitteena on keksiä jotain uutta:



No whining -periaatteen mukaisesti en aio kuitenkaa alkaa itkijä-valittaja-tutkijan stereotyypiksi vaan etsiä ratkaisuja. Muokkasin kahta projektiani siihen suuntaan, että saan viettää enemmän aikaa ihmisten kanssa myös töissä. Teen käytännön hankkeen kolmen koulun uutissaitin kanssa, jotka haluavat lisää kävijöistä. HS.fi:ssä opittu kikkakirja siis käyttöön :D Saa nähdä miten ne toimivat tuollaisten minisaittien kanssa.

Sen lisäksi saan jutella aika huikeiden yrittäjätyyppien varsinaisen päätutkimuskohteeni kanssa. Eli jututan pienyrittäjiä, jotka ovat onnistuneet tekemään blogistaan elinkeinon.

Suomen konsulaatti, 6.12.

Olen kärsinyt myös itselleni toisesta vieraasta tunteesta: itsevarmuuden puutteesta! Julkaisukynnys on noussut kauheaksi, kun haluan olla välittömästi yhtä fiksu kuin Jeff Jarvis, Clay Shirky tai Manuel Castells. Joka on tietysti mahdotonta, joten olen laskenut kynnyksen kohtaan "toivottavasti ne ei ainakaan naura ja arvostaa edes sitä, että yritän olla originaali". Eli No whinging - try harder.

Onneksi tekemäni jutut ovat saaneet kehuja tai linkityksiä, joten senkin suhteen ollaan voiton puolella. Alan olla sitä mieltä, että minusta voisi tulla ihan ok kakkoskategorian tutkija - ei ihan huippu mutta tarpeeksi kiinnostava istumaan illallispöytään minua fiksumpien kanssa. Olin koulun dekaanin illallisella ja sopeuduin kuvittelemaani rooliini mainiosti: mitä muuta vaihtoehtoja on kun pöydässä istuu heppuja jotka ovat avustaneet Obamaa, Unkarin pääministeriä tai johtaneet ympäri maailmaan Wall Street Journalin paikallisbyroita. Välissä keskustelu kääntyi teknologia-aiheisiin, jolloin pöydässä istui selkeästi vain yksi asiantuntija - Suomesta! Huh. :D

Muuten arki on rullannut kivasti. Rannalla urheilu on ihan mahtavaa ja kavereita on tavannut vähemmän kuin aiemmin, mutta silti riittävästi. Keväällä on tarkoitus tehdä enemmän tuttavuutta näiden rannalle treenaavien hullujen kanssa, eka neljännestriathlon on maaliskuussa. Alkoholia olen juonut todennäköisesti vähemmän kuin koskaan viimeisen 20 vuoden aikana. Mutta eipä nuo kaveritkaan juuri juopottele, kolme kaljaa ja kotiin on "vauhdikkaat juhlat". Olen siis amerikkalaistunut tältä osin aika mukavasti. Kavereita on käynyt myös Suomesta, avoautolla rullailu on aina yhtä siistiä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tunteneet auringon lämmön ehkä kolme kuukautta sitten.

No olipas siinä tilitystä. Mutta ehkä tätä on mukava lukea sitten joskus jos tästä tulee oikeasti toka ura. Olisi mahtavaa lukea päiväkirjaa siltä ajalta kun aloitti Hesarissa!

Vielä lopuksi hyvää joulua tai "lomia" amerikkalaiseen tapaan!