Toka triathlon

Kävin työvuoden päätteeksi kisaamassa triathlonin San Dimaksessa, Bonelli Parkissa lauantaina 14.5.2011. Komeasta Los Angeles Championship Series -nimestä huolimatta kyseessä oli ihan rento tapahtuma. Matkojen pituudet eivät ihan täyttäneet olympiamatkaa: kilsa uintia, 26.4 km fillaria ja 8 kilsaa juoksua. Eli pikemminkin sprintti.

Tämä reissu meni oppirahoja maksellessa, erityisesti uinnissa ja fillaroinnissa. :D Positiivisena oppina oli se, että syöminen/juominen onnistui paremmin. En romahtanut (amerikkalaisittain "bonked") vaan maaliviivalla oli hyvä olo ja tuntui että olisin voinut juosta pidempäänkin. Pistän näitä kisaraportteja muistiin siltä varalta, että tästä kirjoittaisi joskus vaikka jutun. :)

Herätys 5:30, aamiaiseksi bran flakeseja, banskua, pähkinöitä, latte ja maitoa.

Kisapaikalla 7:00 (tunnin ajo), 7:45 yksi energiageeli (kofeiinia ja 100 kcal, Mirinda Carfraen oppien mukaan :D ), startti 8:10.

Uinti 1km 22:04. Koska kyseessä oli epämääräisen mittainen triathlon-kisa (ei vertailukelpoista aikaa 1/4 matkoille), päätin että nyt on hyvä kokeilla ns. pesukonetta eli mennä siinä pääjoukossa veteen. Virhe. Tuli monoa kylkeen, kättä päähän (lujaa!) ja useampi yritti uida ylitse. Hätäännyin vähän ja aloin uida pää pinnalla, joka on tosi raskasta. Varsinkin, jos ei ikinä ui moisella tavalla. Piti uida sivuun hetkeksi, pitää valvojan paddle boardista kiinni tovi ja jatkaa. Hengitys tasaantui vasta kääntöpaikalla, ja viimeiset 500 metriä uin sitten omaan tahtiin, vuorohengityksellä etc. Vaikka kokemus oli aika kamala, se oli opettavainen: pitää omaksua useampi uintityyli ja -tahti, jotka on tuttuja ja joita voi vaihdella sitten ruuhkan mukaan. Olin tästä lukenutkin triathlon-lehdistä, mutta en oikein ollut ymmärtänyt miksi. Nyt ymmärrän. Oikeastihan mulla ei ollut mitään hätää, märkäpuku kelluttaa ja uin silti ihan ok:sti ton lopun. Vähän nolotti toi hätäily.

Fillari 13km, ehkä 35 min ajoa. Vaihto sujui ilman ongelmia ajassa 2:11. Fillarireitin olin käynyt ajamassa etukäteen ja tykkäsin siitä, just sopivia mäkiä. Aluksi noustaan ja sitten on ihan uskomaton (ja ihanan pitkä) mäki, jossa vauhti nousee 60-70 km/h paikkeille. Menin ohi aika monesta, koska massa + aerodynamiikka = win. :D Sitten osui rengas terävään pikkukiveen ja heti ajattelin, että nyt meni rengas. No, se alkoi onneksi tyhjetä vasta seuraavassa ylämäessä eikä mennyt lätyksi siinä vauhdissa.

Tossa mun käytetyssä pyörässä tuli vaihtorengas ja käsipumppu mukana, sen lisäksi olin ostanut CO2-tuubin jolla saa renkaan kunnolla täyteen vs. pieni käsipumppu. Eläköön teknologia! Paitsi että en ollut käyttänyt juuri tämän pyörän kamoja, edellisen fillarin renkaita vaihdoin pariinkin otteeseen. Rengas irti, vanteen ja ulkorenkaan huolellinen tarkistus piikkien tms. varalta, uusi sisärengas tilalle ja laittamaan ekaksi vähän ilmaa pumpulla. Pian kävi ilmi, että käsipumpun suulake oli asennossa "auton rengas". Siihen löytyi tarvittava osa satulapussista muutaman minuutin epätoivoisen ähertämisen jälkeen. Sirten CO2-systeemiä testaamaan, ja tietysti onnistuin tyhjentämään patruunan niin, että renkaaseen ei mennyt juurikaan ilmaa. Win.

Onneksi triathlonistit on cooleja ja koko ajan joku ajoi ohi ja kysyi "onko sulla kaikki mitä tarvit". Nyt ei ollut ja sanoin seuraavalle kysyjälle että CO2 puuttuu. Kaveri heitti tuubin saman tien ja jatkoin paikkaamista. Nyt ilma meni renkaaseen asti, mutta valitettavasti ilmavirrasta aiheutuva sihinä jatkui myös sen jälkeen, kun CO2-tuubista loppui paine. Se tuli jostain renkaasta. Vararenkaassa oli reikä! Ei yllätys, kun ajattelee että se oli varmaan vuosia vanha ja ollut mutkalla satulalaukussa koko ajan. Samalla selvisi se, miksi rengas ei täyttynyt käsipumpulla ollenkaan. :D

Tässä vaiheessa lähdin taluttamaan pyörää ylämäkeen kohti lähtöpaikkaa. Fillarireitillä ajettiin kaksi kierrosta, olin ekalla kierroksella noin pari kilsaa lähtö/maalipaikasta. Sain huimasti sympatiapisteitä, mutta tässä vaiheessa kisa oli osaltani ohi. Kävelin vaihtopaikalle, palautin ajanottochipin, otin kamat ja nakkasin ne autoon. Pänni kohtuullisesti. Olin odottanut juoksua, koska viimeksi se oli ollut niin vaikeaa ja olisin halunnut todeta kunnon nousseen.

Juoksu 43:59. Nakkasin energiageelin poskeen, pistin lenkkarit jalkaan, GPS:n paidan taskuun ja lähdin juoksupolulle tekemään triathlonin "epävirallisesti" loppuun. 8 kilsan lenkki kiersi järven, meni välillä poluilla, puron yli ja oli mukavasti mäkiä. Kulki erinomaisesti, otin välillä vesipisteistä suullisen verran vettä ja ohittelin hitaampia. Nopein kilsa oli 4:51 ja keskinopeus 5:29 per kilsa. iPod Shufflesta tuli "tempobiisejä", jotka auttoivat pitämään askeleen lyhyenä ja sitä myötä kevyenä & ryhdin hyvänä. Vikalla maililla vähän kiihdyttelin ja maaliin tullessa tuntui siltä, että olisi vielä jaksanut lisääkin. Aivan erinomainen juoksu meikeläisen mittapuulla. Heitettiin läppää parin juoksijan kanssa matkalla ja lopussa tuli vielä loppukirikisa, jossa yksi juoksija pääsi hiipimään ohi (hiton iPod!) High-fivet siihen sitten ja yleisöllä oli hauskaa köntysten kisatessa. :D

Maalissa oli tarjolla vettä, appelsiiniä, banskua sekä hillo- ja maapähkinävoileipiä. Lisäksi jotain supertieteellistä energiajuomaa, jossa ei ollut energiaa (25 kcal) eikä piristeitä. Joskus vähän ihmetyttää noi juomat ja niiden mainospuheet. :D Otin hetken "active release" -hierontaa, joka sattui krampanneeseen pohkeeseen aivan järjettömän paljon (huusin ja porukalla oli hauskaa). Kävin järvessä uimassa, pistin puhtaat kuteet päälle ja ajoin kaverin luo Pasadenaan, jossa vedettiin hillitön lounasbuffa Continental Burgerissa.

Loppujen lopuksi hyvä kisa. Kunto tuli mitattua, vaikka fillaroinnista jäikin puolet ajamatta. Nyt pidän vähän taukoa kestävyysurheilusta ja keskityn venyttelemään & lihaskunnon parantamiseen. Jos joku haluaa kokeilla kesällä Suomessa triathlonia, lähden mielelläni seuraksi!